Kokeilu: Pätevät tietokonekaiuttimet - Creative T4 Wireless -2.1-kaiutinsarja
CREATIVELLA on pitkä historia tietokoneen äänikorttien ja kaiuttimien valmistajana, ja sellaisena merkki parhaiten tunnetaan. T4 Wireless -kaiuttimia voi käyttää antamaan potkua pelitehosteille, mutta yhtä lailla musiikin kuunteluun ja television lisäkaiuttimina.
Creative Labs T4 -kaiuttimet ovat tietokone-/pelikäyttöön tarkoitetuista 2.1-kanavaisista kaiutinpaketeista luokkansa hinnakkaammasta päästä – suositushinnaltaan hieman alle kolmesataa euroa. Juttua kirjoitettaessa tuotetta näkyi kuitenkin myynnissä jopa alle 200 euron hintaan.
Kompaktin kokoinen subwoofer on rakenteeltaan jykevä ja luottamusta herättävä. Jykevyyttä selittää myös kolme bassoelementtiä, joista vain yksi on aktiivinen. Kaksi muuta ovat passiivisäteilijöitä. Sirot satelliittikaiuttimet mahtuvat hyvin pienemmällekin työpöydälle. Huomionarvoista on kaiuttimien jalustat, joiden avulla kaiuttimet nousevat akustiikan kannalta oikeaoppisesti irti pöytäpinnasta ja samalla suuntautuvat hieman ylöspäin. Jalustat voidaan irrottaa esimerkiksi seinäasennusta varten.
Kaiuttimien asennus vaatii vain muutaman johdon kytkemisen. Kytkentä on selkeiden merkintöjen ansiosta helppoa. Erikoisuutena on pöydälle tarkoitettu langallinen ohjain, jossa on myös virtanäppäin, äänenvoimakkuuden säädin, liitännät kuulokkeille ja 3,5 mm analoginen sisääntulo. Varustukseen kuuluu myös langaton kauko-ohjain. Langaton säädin on selkeä ja riisuttu. Siinä on myös painikkeet, joilla voi kontrolloida avrcp-yhteensopivaa bluetooth-laitetta. Sen sijaan mute-näppäimen puute on valitettava miinus.
Myöskään laitteiston äänenvoimakkuutta ei voi tietää kuin kokeilemalla, sillä laitteessa ei ole mitään indikaattoria, joka kertoisi voimakkuuden. Langallinen säädin on kätevä erityisesti pöytäasennuksessa ja pelikäytössä. Isoa rullaa on mukavampi kääntää pelaamisen tiimellyksessä kuin etsiä kaukosäädintä takapuolen alta. Liitinpaneelissa on kaksi analogista linjatuloa (rca ja 3,5 mm) sekä optinen digitaalinen. Teknisiltä ominaisuuksiltaan ajan tasalla oleva bluetooth tarjoaa langattoman tulon. Ominaisuuksiin kuuluu myös nfc (Near Field Connect) eli laitteiden kosketuksella toisiinsa yhdistäminen, jos toistolähde tukee tätä toimintoa.
Äänentoistoltaan laitteisto tarjoaa selkeää, joskin hiukan kliinistä puheääntä. Diskantti toistuu suhteellisen neutraalisti eikä äidy missään vaiheessa rasittavan sävyiseksi. Pieni purkkimaisuus on toki tulitikkupuntin kokoiselle kaiutinkaapille jossain määrin luonnollista, mutta muuten toisto ei ole erityisen värittynyt.
Bassontoisto on ehkä aavistuksen suttuinen, mutta toistoltaan jopa melko melodinen ja helposti seurattava. Ei ollenkaan huono. Toisto ei luonnollisestikaan ulotu kovin alas, mutta basso on uskottava. Subwooferissa on säätövaraa varsin reilusti, joten äänen kokonaiskuvasta on helppo saada kohtalaisen ehjä.
KAIKEN kaikkiaan Creative T4 -kaiutinsarjasta jää positiivinen jälkimaku. Äänentoistoon ei ole haettu mitään liian värikästä ja persoonallista, ja se on kannattanut. Lopputulos on toistoltaan tasapainoinen ja omassa luokassaan jopa erinomainen. Pahoja kuoppia äänentoistossa ei ole, ja siksi laitteisto toimii sujuvasti niin pelaamisessa, elokuvien katsomisessa kuin musiikin kuuntelussa. Tärkein muutos television äänentoistoon on kunnon jytinä tehosteäänissä. Liitännät riittävät täysin laitteen käyttötarkoituksiin, ja ne on toteutettu laadukkaasti. Soundbaria tai kotiteatteripakettia etsivän kannattaa harkita vaihtoehtona myös tätä.
+ Asialliset ja laadukkaat liitännät + Tasavahva äänenlaatu + Bassontoisto luokassaan - Purkkimaisuus keskialueella - Mute-näppäimen ja äänenvoimakkuuden näytön puute
Info: Creative T4 Wireless Hinta: 300 € Maahantuoja/jakelija: Panvision Oy Lisätietoja: www.creative.com, www.panvision.com Mitat: - Satelliitit (l x k x s): 8,5 x 8,5/15 x 9 cm (* - Subwoofer (l x k x s): 21,5 x 23,5 x 29 cm Paino: - Satelliitit, kpl: 0,47kg - Subwoofer: 5,94 kg Toimintaperiaate: 2.1-kanavainen aktiivikaiutinjärjestelmä Vahvistimen jatkuva teho: Ei ilm. Elementit: - Satelliitit: 1-tie, kokoäänialue 45 mm, suljettu kotelo - Subwoofer: 165 mm + 2 x 165 mm passiivisäteilijää Jakotaajuudet: Ei ilm. Sisääntulot: Rca ja 3,5 mm jakki (linjataso/audio), Toslink (optinen/digitaalinen), langaton bluetooth (3.0, aptx, sbc, aac, a2dp, nfc, avrcp) Muuta: Langallinen pöytäohjain, jossa 3,5 mm sisääntulo ja kuulokeliitäntä, basson tasonsäätö, langaton kaukosäädin, bluetooth-ncf-kosketusliitäntä, virtajohto (1,5 m), rca-3,5 mm audiokaapeli (2 m). *) ilman pöytäjalustaa / jalustan kanssa
Teksti: Joni Nikkola Kuvat: Valmistaja Artikkeli on julkaistu Hifimaailma-lehdessä: 3/2014