Ikea Uppleva -viihdekeskus
TELEVISIOIDEN kehnon äänentoiston parantamiseen on lukuisia vaihtoehtoja. Valtaosa niistä tarkoittaa johtojen ja irrallaan sijaitsevien kaiuttimien lisääntymistä ja käytön vaikeutumista. Ikean Uppleva-laitteisto yhdistää television, tv-tason ja 2.1-stereolaitteiston yhdeksi siistiksi ja viihdekeskukseksi. Vain Blu-ray-soitin tai pelikonsoli pitää hankkia erikseen.
Televisio sisältää smart tv -toiminnot, joihin kuuluvat muun muassa Netflix ja nettiselain. 2.1-kanavaisessa äänentoistolaitteistossa on fm-viritin, bluetooth, linjatulot kahdelle analogilähteelle ja yhdelle optiselle digitaalilaitteelle. Stereokaiuttimien toistoa tukevoittaa langaton subwoofer.
Testiin saimme suurimman, 55-tuumaisen mallin Uppleva-televisiosta. Saatavana on myös 40- ja 48-tuumaiset mallit, kaikki mustana tai valkoisena. Televisio kiinnittyy tv-tasoon julmetun painavat kiinnitysjalan avulla. Se myös auttaa kaapeloinnin piilottamisessa. Jalustan voi ostaa kiinteänä tai käännettävänä. Töllön voi myös asentaa seinälle edullisella kallistettavalla ja käännettävällä telineellä.
Uppleva-setti voidaan yhdistää monella tavalla Ikean tv-tasoihin ja hyllyjärjestelmiin. Bestå-tv-tason säilytystä voidaan muokata erikseen hankittavilla Inreda-vetolaatikoilla, -luukuilla tai mukana tulevilla hyllytasoilla. Kokonaisuutta voidaan myös täydentää seinähyllyillä lukemattomin tavoin. Myös tv-taso voidaan asentaa suoraan seinään tai erimittaisten jalkojen avulla sijoittaa lattialle.
Testissä ollut kolme hyllyväliä sisältävä tv-taso, 2.1-kaiutinjärjestelmä ja 55-tuumainen televisio maksoivat vetolaatikkoineen ja tarvikkeineen noin 1 500 euroa.
2.1-kaiuttimet Uppleva-äänentoistolaitteistoon kuuluva keskusyksikkö ja siihen kytkettävä oikean kanavan kaiutin kannattaa parhaan stereovaikutelman saamiseksi sijoittaa tv-tason vastakkaisiin päihin. Laajempaa stereokuvaa haluava voi muodostaa tv-tasosta monta metriä pitkän, mutta tällöin kiinteätä kaiutinkaapelia saattaa joutua askartelemaan pidemmäksi. Subwoofer kytkeytyy laitteistoon langattomasti, joten sille tarvitsee vetää vain virtakaapeli.
Pelkän Uppleva-äänentoistojärjestelmän hinta on 250 euroa, ja sen voi valita Bestå-kalusteisiin suoraan sopivana tai vaikkapa tason päälle hankittavana standalone-versiona. Bestå-kaiuttimissa olevien urien avulla ne liu’utetaan hyllyn reunoille kiinnitettäviin metallitankohin.
Kaiutinsetin kaapelit piiloutuvat todella helposti tv-tason taakse, varsinkin jos kaikki aukot täyttää vetolaatikoilla. Vaikka käytössä olisikin pelkkiä hyllylevyjä, on tason yläreunassa fiksut koukut kaapelien vetämiseksi huomaamattomasti.
Tv kytketään äänentoistolaitteistoon yhdellä hdmi-kaapelilla. Äänen paluukanavaa hyödyntävä hdmi-liitäntä hoitaa myös äänen siirron televisiosta kaiuttimille. Sen ansiosta ei tarvita erillistä äänilähdön käyttöä, vaikka sellainenkin televisiosta löytyy. Optisen s/pdif-lähdön lisäksi on 3,5-millinen plugi kuulokkeille.
Periaatteessa refleksiviritteiset kaiuttimet sisältävät pienen reiän kaiutinkotelon takaosassa. Laatuvaikutelma ei lastulevylaatikoilla ole kummoinen, ja elementit on piilotettu tutkimattomiin kiinteän suojakankaan taakse.
Subwooferin elementti on sekin piilossa, ja kotelon pohjassa on refleksiputki. Putken hengitystä helpottavat pohjan metallijalat, jotka nostavat kotelon muutaman sentin lattiasta. Subwoofer on kevyt ja helppo siirtää haluttuun paikkaan. Kuunteluhuoneessamme se toimii parhaiten kiinni takaseinässä. Irti seinäpinnasta toisto oli ponneton.
Kaiuttimien ja subwooferin yhteensovittamista varten ei ole työkaluja. Edes subbarin äänenvoimakkuutta ei voi säätää itsenäisesti, puhumattakaan vaihesäädöstä. Bassotoiston yleistasoon voi kuitenkin vaikuttaa muokattavalla sävynsäädöllä. Sijoituksen hakemisella on siis tavallistakin suurempi merkitys, jotta laitteiston ääni integroituu parhaalla mahdollisella tavalla.
Äänilaitteisto sisältää riittävästi liitäntöjä äänilähteiden liittämiseksi. Heti etulevyssä on miniplugi tilapäiseen kytkemiseen. Takana on perinteinen analoginen rca-stereotulo ja optinen digiotto. Hdmi-liitin kannattaa pyhittää television kytkemiseksi.
Mobiililaitteille kätevin liitäntätapa on langaton bluetooth. Valmistaja ilmoittaa vahvistimen tehoksi 100 wattia 10 prosentin säröllä.
Nykymuodossaan Uppleva-kaiutinsetti ei edeltäjänsä tapaan enää sisällä integroitua Blu-ray-soitinta. Nyt Blu-ray-soitin tulee kytkeä suoraan televisioon, jonka kautta ääni siirtyy vahvistinyksikölle. Cd-levyjen toistoa varten kannattaa kytkeä lisäksi optinen kaapeli soittimen ja vahvistimen välille, jotta televisiota ei tarvitse käynnistää musiikin kuuntelun ajaksi.
Televisio Spekseiltään 55-tuumainen Uppleva vastaa minkä tahansa nykyaikaisen valtamerkin mallia. Television ja äänentoistojärjestelmän on Ikealle tehnyt kiinalainen TCL Multimedia, joka on kotimaassaan yksi suurimmista tv-valmistajista. Se valmistaa muun muassa Thomsonin nimellä myytävät televisiot.
Televisio vastaa hyväntuntuiseen kaukosäätimeen nopeasti ja luotettavasti. Valikkosysteemi on yksinkertainen ja helposti navigoitava. Smart-tv-toiminnoista takaisin home-päävalikkoon ei kuitenkaan pääse suoraan, ainoastaan televisionäkymän kautta.
Vakioasetuksilla kuvanlaatu on voimakkaasti prosessoidun näköinen. Kohinanpoisto on yliammuttua, ja ihmiskasvot näyttävät vahanukeilta. Terävöitystä on liikaa. Netflixin alta kuva-asetuksia ei pääse muokkaamaan ollenkaan, vaan ne täytyy ensin tehdä televisiota tai hdmi-ottoa katsellessa.
Esiasetuksista Movie tuottaa luonnollisimman kuvan, mutta testiyksilössä piti tehdä muutoksia kirkkaus- ja kontrastiasetuksiin. Vakioasetuksilla kuvan valkoiset alueet punersivat ja mustan taso oli turhan korkea.
Upplevan kontrastisuhde on hyvä. Perusasetukset säädettynä se yltää lukemaan 3700:1, mikä on hintaluokasta riippumatta hyvä tulos. Muokkautuvaa taustavalonsäätöä tv:ssä ei ole, joten kontrastisuhde on paneelille luontainen, mikä tekee tuloksesta vieläkin paremman.
Movie-tilassa kuvan yleistasapaino on sinertävä. Valkotasapaino on tasaisesti viileäsävyinen, eikä siten välttämättä haittaa, ellei vieressä ole kalibroitua näyttöä.
Harmaasävyille on vain rgb gain -säätö, joka vaikuttaa koko kirkkausalueeseen. Koska television valkotasapaino on melko lineaarisesti pielessä, paranee lopputulos karsitullakin säädöllä melko hyväksi. Erillinen bias-säätö tummia sävyjä varten olisi kuitenkin hyvä lisä.
Väritoiston säätämistä varten on pelkkä saturaatiosäädin. Vaikka televisio tarjoaakin pelkät siniset, punaiset ja vihreät osapikselit esittävän säätötilan, ei siinä ole tint-säätöä silmämääräisen kalibroinnin loppuun viemiseksi. Mitään värinhallintaan viittaavaa ei ole.
Harmaiden kalibroinnin jälkeen kirkkausvälin 20–100 % deltae-virhe putoaa 14,3:sta alle yhteen. Kalibrointi parantaa myös värien tarkkuutta. Pää- ja välivärien deltae laskee 5,9:stä 4,0:aan ja Colorchecker-tulos 5,9:stä 2,8:aan.
Taustavalo on toteutettu reunaledein. Oikeassa reunassa on melko voimakas valovuoto, joka näkyy selvästi tummalla pohjalla pimennetyssä huoneessa. Peruskäyttöä valaistussa huoneessa se ei haittaa. Täysvalkoisella kuvalla kirkkaus on melko tasainen.
Ledien kirkkaussäätö on toteutettu pwm-tekniikalla. Kun taustavalon kirkkautta säätää alhaisemmaksi, ovat ledit sammutettuna suhteessa pidempään. 180 hertsin välkytystaajuus on nähtävissä silmiä liikutettaessa varsinkin silloin, kun tummalla pohjalla on pieniä kirkkaita elementtejä, kuten tekstitykset. Taustavalon maksimiasetuksella pwm-ohjausta ei käytetä. 338 kandelan neliökirkkaus on kuitenkin peruskäyttöön turhan kirkas. Sadan kandelan kirkkaus saavutetaan taustavalon asennossa 12/100.
Upplevan tehonkulutus on erittäin pieni. Kalibroituna 100 kandelan kirkkauteen se ottaa seinästä vain 41 wattia. Taustavalon ääriasennoissa kulutus on 35 ja 86 wattia. 69 kandelan minimiasetus riittää hyvin pimennettyyn huoneeseen.
Hdmi-liitännän käsittelyviive eli input lag on erittäin pieni. Televisiota voi helposti käyttää tietokonekäytössä ilman, että hiiren kursorin viive haittaisi.
TELEVISION ja äänentoistolaitteiston siistiin tv-tasoon yhdistävä Uppleva on helppo ja hintaisekseen laadukas kokonaisuus. Ääni on luonnollinen ja erittäin miellyttävä, vaikka se kaipaisikin lisää pontta varsinkin yläbasso- ja alakeskialueelle. Subwooferin säätömahdollisuuksia voisi myös olla enemmän. 250 euron hintaan äänentoistojärjestelmä on oikein hyvä, ja sen voi hankkia myös ilman tv-tasoa. Televisio tarjoaa älytoiminnoista tärkeimmän, Netflixin. Kuva on kontrastiltaan hyvä ja pienen säätämisen jälkeen melko luonnollinen. Tarkka kalibrointi ei ole mahdollista, mutta muuta naputtamisen aihetta on vain vähän. Käyttö on nopeaa, ja kaukosäätimen tuntuma on erinomainen. Ikea Uppleva on harvinaisen muokattava kokonaisuus, jonka palikoihin ja mahdollisuuksiin kannattaa perehtyä hyvin ennen ostopäätöstä. Jotkin varusteet ovat materiaaleiltaan heppoisen tuntuisia, vaikka itse tv-taso tuntuukin tukevalta. Riittävän hyvää ääntä ja kuvaa tarjoava paketti on helppo käyttää ja piilottaa tehokkaasti kodin viihdelaitteiston johtosotkun.
+ Television hyvä kontrasti + Alhainen virrankulutus + Miellyttävä ääni + Tv-tason laadukas viimeistely + Viiden vuoden takuu - Vetohyllyjen hapero lastulevy - Televisiolle ei kunnon kalibrointimahdollisuuksia - Subwooferin puutteelliset säädöt - Blu-ray-soitin hankittava erikseen - Ei kuulokelähtöä stereojärjestelmässä
Kuunteluarvio: MUSIC-tilassa sointitasapaino on neutraali, joskin hieman ponneton. Yläbassojen taso jää vaimeaksi, vaikka subbari auttaakin hieman alle sadan hertsin taajuuksien toistossa. Keskialue ja diskantti soivat rennosti ja rasittamattomasti. Vokaalit toistuvat luonnollisina. Elokuvatila korostaa diskanttia, ja tekee ääneen keinotekoista tilantuntua. Standard-tila taas heikentää bassotoistoa entisestään. Äänikuva ei piirry matalalle sijoitetuista kaiuttimista huolimatta häiritsevän alas. Tavallisia televisiokaiuttimia selvästi parempi äänentoisto jää hyvästä yrityksestä huolimatta jälkeen hyvästä parista jalustakaiuttimia. Kokonaisuudesta jää lähinnä uupumaan elävyyttä ja iskukykyä, mutta vastapainona äänessä on kaikenlaisella materiaalilla miellyttävä sointitasapaino.
info Ikea Uppleva 55" Hinta: 979 € Paneelin tyyppi: lcd Taustavalo: reuna-led Tarkkuus: 1920x1080 3D: • Mitat (lxkxs): 125,1 x 75,4 x 4,4 cm Massa: – Takuu: 5 v Lisätietoja: www.ikea.fi Virittimet DVB-T/C/S: •/•/• DVB-T2/S2: •/• MPEG-4, DVBT/C/S: •/•/• Tuplaviritin: - CI+-korttipaikka: • Kuvatulot HDMI: 3 HDMI ARC: - HDMI versio: 1.4 DisplayPort: - DVI: - SCART: • Komponentti: • S-video: - Komposiitti: - USB 2.0/3.0: 3/0 Kuvasäädöt Harmaasävyjen kalibrointi: gain Värinhallinta (CMS): - Gammasäätö: 5 esivalintaa R/G/B only mode: • Muuta Ethernet: • Wlan: • DLNA: • Bluetooth: - Netflix: • YLE Areena: - Usb-tallennus: • 3D-lasit (paria): 2x aktiivinen Kuulokeliitäntä: • Äänilähtö: optinen s/pdif Muuta: näppäimistö/hiiri-tuki, nettiselain Ikea Uppleva -stereot Hinta: 250 € Takuu: 5 vuotta Mitat (lxkxs) -Kaiutin: 60 x 16 x 15,8 cm -Subwoofer: 32 x 39 x 17 cm -Paino: 15 kg Tulot: rca, miniplugi, optinen s/pdif, hdmi Viritin: fm Muuta: bluetooth
Artikkeli on tiivistelmä Hifimaailma-lehdestä: 8/2014 Teksti ja mittaukset: Mauri Eronen Kuvat: Valmistaja ja Mauri Eronen