Matti Komulainen
Matti Komulainen
TALLENTEET: 4k uhd- ja bluray-poiminnat
Vaihtuvia näkökulmia
Elokuva ja tv-sarja tarkastelee maailmaa aina omasta näkökulmastaan. Vaikka kyseessä on viihde, teos voi tarjota audiovisuaalisen säväyksen lisäksi ajateltavaa.
Muistoja ja koodausta. Ihmistä muokataan monin tavoin Ghost in the Shellissä. Animeen perustuva scifi vie outoihin tilanteisiin, joissa inhimillisyys mitataan teoissa, ei kehon koneosien määrässä. Luomuksista upein on Scarlett Johanssonin näyttelemä Majuri, yhdistelmä ninjaa ja oman minän etsijää.
Identiteetti on hakusessa Mr. Robotin kakkoskaudessakin. Hakkerinero Elliot etsii ulospääsyä muistojen ja harhojen labyrintistä talousjärjestelmän tuhoamisen jälkeen. Ohessa olisi selvitettävä, kuka ohjaa kaikkea: hirviökorporaatio vai joku yhtä epäinhimillinen taho, joka on aina askeleen edellä.
Tutut kuviot luhistuvat myös Suomessa. Aki Kaurismäki on pitkin uraansa kuvannut armotonta maailmanmenoa pienen ihmisen vinkkelistä. Arjen mullistukset ja pakolaisuus tulevat iholle uutuudesta Toivon tuolla puolen. Ohessa se opettaa, että viime kädessä meillä on vain toisemme.
Keskinäisestä riippuvuudesta saa voimansa niin ikään Moonlight. Se on poikkeuksellinen kuvaus Amerikan slummeista ja samalla kasvutarina. Väkivallan ja näköalattomuuden keskelläkin on mahdollista vaalia tunteita siihen katsomatta, että ne tekevät kokijoista haavoittuvia.
Siipien polttamista ei saa pelätä. Näin opettaa yksinhuoltajaäiti poikaansa, jota kasvattavat myös kommuunimaisessa kodissa asuvat nuoret naiset teoksessa 20th Century Women. Suhdeverkosto näyttää monet tavat kohdata elämä. Avoimuudesta on iso apu etenkin silloin, kun omat voimat ehtyvät.
Isän roolia sovittaa itselleen vuorostaan Lee, joka päätyy veljensä kuoltua tämän pojan huoltajaksi. Oman perheensä onnettomuudessa menettänyt mies vain on itsekin vereslihalla. Kriisit koulivat kuitenkin kaikkia tasapuolisesti. Ymmärrys kasvaa pakon edessä.
Etäisyys auttaa joskus erottamaan oikean väärästä. Marsissa syntynyt poika saapuu Maahan etsimään netistä löytämäänsä tyttöä. Realiteetitkaan, kuten painovoima, eivät muserra toiveita löytää ainoa ulkopuolinen, johon poika on tutustunut. Joskus paluu kotiin on paras ratkaisu, vaikka se olisi toisella planeetalla, kuten scifissä Space Between Us.
Siviiliarki on sodasta kotiin lomalle saapuvalle yhtä vieraannuttava kokemus. Billy Lynn’s Long Halftime Walk kuvaa sotilasryhmää, joka tuodaan Amerikkaan näytille yhden heistä osoitettua urhoollisuutta vihollisen tulituksessa. Irakin kauhuja on mahdoton selittää todellisuuspakoisessa sirkushuumassa, joka noudattaa omaa rahan logiikkaansa.
Mammona muuttaa miestäkin. Jacques-Yves Cousteau näytetään nimikkofilmissään naistenkaatajana, joka palveli öljybisnestä ja haali rahaa. Ego jyräsi perheen lisäksi ympäristökysymykset, ja vasta jälkeläisten huoli maailman tilasta avasi merentutkijan silmät, joskin myöhään. Suoruuden lisäksi leffassa viehättää huikea audiovisuaalisuus.
Vastaavasti kuvia kaataa Hidden Figures. Mustat matemaatikot veivät osaltaan Amerikan avaruuteen, mutta heidän roolistaan vaiettiin pitkään. Kolmen naisen silmin syrjintää ja vähättelyä avataan viiltävästi, eikä asiaa vesitä edes miljoonilla luotu uskottava ajankuva.
Julkisivuja kannatellaan kaikkialla. Kriminaaleillakin on kunniansa T2:ssa, joka näyttää Trainspotting-kulttileffan hahmot 20 vuotta vanhempina. Uudet vedätykset ja nokkapokka vanhoista kalaveloista generoivat komiikkaa, joka naurattaa valikoiden – toisen tragedia voi herättää myös empatiaa.
Ostettu myötätunto muuttuu vimmaksi Clint Eastwoodin mestariteoksessa. Armoton kuvaa tapaa, jolla eläköitynyt revolverimies käy kostamaan ensin naisen, sitten ystävän vuoksi. Jo 25 vuotta täyttänyt western on yhtä aikaa tuore ja ajaton, sillä sen tunnerekisteri vakuuttaa aitoudellaan.
Logan on vetäytynyt oloihinsa samoista syistä kuin Eastwoodin tappaja. Terämies panee silti pahikset halki, poikki ja pinoon ärsytettynä. X-Men-sarjan parhaimmiston sähikäinen yllättää inhimillisyydellään: supersankarikin vanhenee ja kantaa kovan elämän taakkaa.
Helppoa ei ole kuninkaallakaan. Ludwig XIV suojautui rakastamaansa palatsiin Versaillesin avauskaudella. Jatkokaudella siitä uhkaa muodostua hänen vankilansa – salaliittoja paljastuu joka taholla, lähipiiriä myöten. Omintakeinen toteutus kuroo kiinni aikakuilua.
Puhdas satuilu on tehokeino. Samurai Rauni Reposaarelainen lainaa otsikonmukaisesta filmigenrestä ja panee nimihenkilön kaatamaan salamurhaajan heinänkorrella. Karrikointi ja muu päätön meno tuo mieleen Jouko Turkan. Holistisena halpiskokeiluna teos taas täydentää luontevasti tekijän saagaa monialataiteilijana.
Isoilla resursseilla syntyy vastaavasti enemmän huttua. La La Land on parisuhdekuvaus, jossa elämä erottaa kullannuput. Kumpikin pääsee kuitenkin tavoitteeseensa omalla tiellään. Musikaali jakaa katsojat: moni nauttisi tarinasta enemmän ilman ylipitkiä laulu- ja tanssijaksoja.
Puhdas toiminta on sekin irti todellisuudesta kaikista muka-realiteeteista huolimatta. Fast & Furious 8, xXx – Return of Xander Cage ja Kong – Skull Island vievät paikkoihin ja tilanteisiin, joissa voi huoletta sammuttaa logiikan. Vauhti on taattua kaikissa kolmessa eikä kyydissä käy aika pitkäksi. Viiletetään favelassa, Havannassa tai Pääkallosaarella, tutut sankarikasvot, tunnistettavat tuotemerkit ja huoleton asenne katalysoivat lisätehoja rymistelyyn. Apinoista suurinkin voi vain ihmetellä kaiken keskellä, mihin pienet lajitoverit kykenevät subbarin kurittamisen varjolla.
Alan klassikoiden päivityksissä noudatetaan samaa standardia. Terminator-brändin Genisys ja Alien-jatkumon Prometheus ovat edeltäjiään visuaalisesti näyttävämpiä ja äänimaailmaltaan iskevämpiä. Schwarzenegger tuo ensin mainitulle ylimääräistä hohtoa, ja jälkimmäisen tulkinta luomiskertomuksesta saattaa hätkäyttää joitakin fundamentalisteja. Kotiteatterissa molemmat palvelevat edellisen äksöntrion tavoin demomateriaalina: jytinä on verratonta, ja syvistä varjoista sopii etsiä sävyjä.
High-Risen valitsee vuorostaan katseluun perspektiivin vuoksi. Kuvattu tulevaisuuden asuinrakennus tarjoaa hienot näkymät ja itse leffa syväluotauksen brittiläisestä luokkayhteiskunnasta. Kun utopia korkeuksissa alkaa horjua, sotahan siitä seuraa. Erikoista tenhoa kuvastoon tuovat vintageautot sekä George Orwellista muistuttava sanomisen terävyys.
Pessimistisen ihmiskäsityksen jakaa Life. Avaruusaluksen miehistön matka muuttuu taisteluksi eloonjäämisestä, kun Marsista löydetty solu alkaa jakautua aina vain haastavammiksi olomuodoiksi. Space-scifi-kauhu tarjoaa säpsähdyksiä ja pilkkaa samalla ihmisen naiiviutta: vieraita olioita ei pidä mennä halimaan, vaikka se olisi miten lutuinen.
Tai ehkä sittenkin. Kaunotar ja hirviö satuilee klassisesti, että ulkomuoto pettää ja kauneus piilee sisällä. Värikylläisen vauhdikas musikaalitulkinta loistaa joukkokohtauksissaan. Näyttävyys taas kumpuaa liikekaappausosaamisesta, jolla sarvipää tulee kaunotar Emma Watsonin hipiälle.
Rupert Sanders: Ghost in the Shell (Paramount) – bluray
Mr. Robot – Season 2.0 (Universal) – bluray
Aki Kaurismäki: Toivon tuolla puolen (Future) – bluray
Barry Jenkins: Moonlight (Cinema Mondo) – bluray
Mike Mills: 20th Century Women – Vuosisadan naiset (Scanbox) – bluray
Kenneth Lonergan: Manchester by the Sea (Sony) – bluray
Peter Chelsom: The Space Between Us (SF) – bluray
Ang Lee: Billy Lynn’s Long Halftime Walk (Sony) – 4k uhd bluray
Jérôme Salle: Jacques – Elämä merellä (Future) – bluray
Theodore Melfi: Hidden Figures – Varjoon jääneet (Fox) – 4k uhd bluray
Danny Boyle: T2 Trainspotting (Sony) – 4k uhd bluray
Clint Eastwood: Unforgiven – Armoton (Warner Bros.) – 4k uhd bluray
James Mangold: Logan (Fox) – 4k uhd bluray
Versailles – The Complete Series Two (Universal) – bluray
Mika Rättö: Samurai Rauni Reposaarelainen (VL Media) – bluray
Damien Chazelle: La La Land (Nordisk) – bluray
F. Gary Gray: Fast & Furious 8 (Universal) – 4k uhd bluray
D. J. Caruso: xXx – Return of Xander Cage (Paramount) – 4k uhd bluray
Jordan Vogt-Roberts: Kong – Skull Island (Warner Bros.) – 4k uhd bluray
Alan Taylor: Terminator Genisys (Paramount) – 4k uhd bluray
Ridley Scott: Prometheus (Fox) – 4k uhd bluray
Ben Wheatley: High-Rise (Scanbox) – bluray
Daniel Espinosa: Life (Sony) – 4k uhd bluray
Bill Condon: Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö (Walt Disney) – bluray