Heikki Kivelä
Testi: Focal Shape 50 -aktiivikaiuttimet
Testissä Focal Shape 50 -aktiivikaiuttimet
Ranskalainen Focal on monille tuttu hifi- ja highend-puolen kaiuttimistaan, mutta merkillä on vahva jalansija myös ammattilaisaudion parissa. Otimme selvää, onko valmistajan osaamisalueilla yhtymäkohtia.
Perusasiakkaan näkökulmasta rajanveto ammattilaisäänentoiston ja kotihifin välillä on nykyaikana jotenkuten maltillisessa hintaluokassa melkein yhtä selvä kuin veteen piirretty viiva. Onnistuneen mainonnan ja brändäämisen ansiosta kun melko monen kotitalouden olohuoneesta löytyy esimerkiksi Genelecin sinänsä varsin laadukkaat aktiivimonitorit, joita on aiemmin totuttu näkemään lähes yksinomaan äänityön ammattilaisten käytössä.
Pro-puolen aktiivimonitoreissa on toisaalta peruskäyttäjän kannalta etunsakin. Niiden käyttöön riittää usein välttäväkin pienehkö esivahvistin, kompakti koko sallii vaivattoman asennuksen ja muotokieli istuu kookkaampia kaiuttimia paremmin sisustukseen. Toisaalta taas ammattikäyttöön tarkoitetun monitorikaiuttimen toisto voi olla tarpeisiin nähden jokseenkin säyseää – varsinkin silloin, jos lähikenttäkuuntelun ideaalista poiketaan ratkaisevasti. Lisäksi kaiuttimien säätömahdollisuudet vaikutuksineen voivat aiheuttaa hämmennystä asiaan perehtymättömän käyttäjän käsittelyssä, ja esimerkiksi kytkentään käytettäviä xlr-kaapeleita ei niin vain yhdistetä esimerkiksi televisioon.
Eräänlainen alakategoria suuremman kokonaisuuden sisällä ovatkin modernit aktiivimonitorit, jotka palvelevat käyttäjiä ikään kuin molemmista leireistä. Kun puhutaan esimerkiksi kaiuttimen koosta, ulkonäöstä ja monikäyttöisyydestä, tietyillä ratkaisuilla voidaan nitistää monta kärpästä yhdellä iskulla.
Käypä esimerkki tästä on Focalin Pro-mallisto, jonka maahantuonnin helsinkiläinen Kruunuradio aloitti hiljattain. Lähinnä laadukkaista hifi- ja highend-kaiuttimistaan tutun ranskalaisvalmistajan repertuaariin on kuulunut jo pitkään myös ammattilaisaudiopuoli, joka koostuu tällä hetkellä hintavammista SM9- ja SM6-sarjoista sekä edullisemman laidan Alphasta ja Shapesta, joista saimme kuunneltavaksemme jälkimmäiseen kuuluvan, suositushinnaltaan 549 euroa kappaleelta maksavan Shape 50 -mallin.
Malleja mistä valita
Focal Professional Shape -aktiivimonitorisarja sisältää reilu vuosi sitten julkaistut mallit Shape 40, 50 ja 65 sekä tämän vuoden huhtikuussa ilmestyneen Shape Twinin, ja kaiuttimien hintahaarukka ulottuu 399 eurosta 849 euroon kappaleelta. Niiden, kuten muidenkin Focal Pro -tuotteiden, peruskivi lepää valmistajan mukaan samoissa arvoissa kuin hifipuolellakin: kaiuttimissa käytetään samoja rakennusaineita, ja hienosäätö tehdään 80-prosenttisesti kuuntelemalla.
Shape-sarjan kaiuttimia yhdistää rakenteeltaan samantyyppiset Flax-basso–keskiäänielementit sekä M-muotoiltu alumiini–magnesium-diskantti. Siinä missä kaikissa malleissa diskanttielementin koko on yksi tuuma, woofer–keskiäänisten kokohaarukka ulottuu Shape 40:n neljästä tuumasta Shape 65:n 6,5 tuumaan. Myös vahvistintehot vaihtelevat pienimmän Shape 40:n yhteensä 50 watista Shape 65:n 105 wattiin.
Design ja rakenne on kaikissa samantyyppinen sivujen passiivisäteilijöineen ja viimeistelyineen. Shape 40:n ja 50:n kotelo on 12-millimetristä ja Shape 65:n sekä Shape Twinin 15-millimetristä mdf:ää. Takapaneeli säätöineen ja liitäntöineen on kaikissa identtinen, joskin Shape 40:ssä ylipäästösuodin on vain joko pois päältä tai 80 hertsissä.
Tuttuja tuntomerkkejä
Focal ei peittele Shape-sarjansa yhteenkuuluvuutta hifipuolen kaiuttimiensa kanssa. Yhteneväisyyksistä mahdollisesti suurin – yleisen muotokielen ohella – on Shape 50 -mallin basso–keskiäänisessä käytetty Flax-elementti, joka on tuttu valmistajan kaiuttimista jo viiden vuoden ajalta. Elementissä on käsityönä Ranskassa valmistettu kaksikerroksinen sandwich-tyyppinen viiden tuuman lasikuitukartio, jonka etuina ovat jäykkyys, keveys sekä vähäinen ylimääräinen resonointi.
Shape 50:n diskanttitoteutus taas on M-profiililla toteutettu tuuman käänteiskalotti, jonka ympärillä on lähes olematon suuntain. Valmistajan mukaan diskantin pitäisi olla vähemmän suuntaava kuin perinteisen käänteiskalotin, mitä tukee mittaamamme taajuusvaste 20 asteesta. Sen sijaan 60 asteessa vaste laskee huomattavasti noin 13 kilohertsin jälkeen. Sijoittelussa on siis syytä noudattaa valmistajan suositusta kolmiosuuntauksesta.
Shape 50:n bassotoistoa tukevoittaa kaksi kaiuttimen kylkiin asennettua viiden tuuman passiivisäteilijää. Ne napakoittavat matalien taajuuksien toistoa ja mahdollistavat kaiuttimien sijoituksen myös nurkkaan. Toisaalta niiden ansiosta kaiuttimia ei voi asentaa kyljelleen, tosin ylösalaisin kääntäminen onnistuu – kunhan huolehtii siitä, että diskantit ovat suurin piirtein käyttäjän korvien tasolla.
Focalin suositus kaiuttimien optimietäisyydestä alkaa 80 senttimetristä, ja ideaali huonekoko niille on alle 12 neliömetriä. Sekä toimituksen että Kruunuradion huomattavasti isommissa tiloissa kaiuttimia kuunneltuamme voidaan kuitenkin sanoa, että Shape 50 toimi varsin jouhevasti myös avarammissa huoneissa. Analyyttisempaa äänityötä ajatellen rajallisempi ja mieluiten akustoitu tila on kuitenkin järkevä lähtökohta.
Säätövaraa ja voimaa
Selkeimmät ammattilaiskäytön ominaisuudet Shape 50:ssä liittyvät kaiuttimen vahvistintoteutukseen, äänensäätömahdollisuuksiin sekä liitäntöihin. Jokaisessa kaiuttimessa on omat ab-luokan vahvistimensa sekä diskantille että basso–keskiääniselle – ensin mainitulle 25 ja jälkimmäiselle 60 wattia. Kaiuttimen kokoluokan huomioon ottaen teho on melko lailla riittävä, ja puhdasta ääntä irtoaa varsinkin peruskuuntelussa tarpeeksi. Äänityössä tehoreservi tukee paremmin editointi- ja miksauspuolta, muttei niinkään tilannetta, jossa suoraan soittotilasta marssiville muusikoille pitäisi soittaa rohkealla äänenvoimakkuudella äskeisen oton aikaansaannoksia.
Vahvistinmoduulissa on ammattipuolelta tuttuja säätöjä äänenvärin sovittamiseksi.
Äänensäätö Shape 50:ssä on toteutettu neljällä takalevystä löytyvällä potikalla: koko kaistalta pykälittäin 90:n ja 60:n kautta 45 hertsiin ulottuvalla ylipäästösuotimella, 0–250 hertsin alueelle kohdistuvalla ±6 desibelin bassonsäädöllä, ±3 desibelin keskialuesäädöllä Q-arvolla 1 sekä niin ikään ±3 desibelin diskanttisäädöllä kaistalla 4,5–35 kilohertsiä. Säätimet toimivat mittaustenkin valossa kuten valmistaja ilmoittaa, mutta potentiometrit olisi ollut fiksumpaa toteuttaa portaattoman säädön sijasta esimerkiksi puolikkaan tai yhden desibelin pykälillä, jotta molempiin kaiuttimiin saisi helpommin identtiset säädöt.
Peruskäyttäjän kannalta positiivista on, että Shape 50 tarjoaa liitäntöinä pro-puolen standardin, balansoidun xlr:n rinnalla myös rca-liitännän herkkyyden kompensaatiolla. Tämä helpottaa huomattavasti kaapeli-investointien tekemistä.
Kaiuttimien kallistuksen hienosäätö on toteutettu näppärillä ruuveilla kotelon pohjassa. Myös seinä-, katto- tai mikkitelineasennus onnistuu erikseen hankittavilla kiinnityspaloilla.
Persoonallinen ote ääneen
Kuuntelussa Shape 50 osoittautui tuotekategoriassaan melko persoonalliseksi tapaukseksi, enimmäkseen hyvässä mutta myös hiukan pahassa. Keskeisin kritiikki kohdistuu kaiuttimen yläkeskiääniä ja diskanttia sävyttävään, melko alleviivattuun tarkkuuteen ja painotukseen, mikä tekee ilman sävynsäätöasetuksia varsinkin rohkeammalla äänenvoimakkuudella kuuntelusta hivenen raskasta. Basson tasoa nostamalla ja diskanttia hiukan hillitsemällä toistoon on kuitenkin mahdollista löytää varsin kohtuullinen tasapaino.
Monitorikaiuttimeksi ääni ei yleisellä tasolla vaikuta kaikilta osin lineaariselta, mikä voi heikentää luotettavuutta kaikista kriittisimmässä äänityössä, mutta toisaalta kaikki keskeinen toimii kuitenkin mutkattomasti. Korostuneessa diskantissa on toki omat hyvätkin puolensa, minkä ansiosta ylätaajuuksien tarkastelu esimerkiksi miksaustyössä käy jouhevasti. Ongelmaksi muodostuukin vain lähinnä korvien väsyminen, jos äänenvoimakkuutta ei malta pitää tarpeeksi hillittynä.
Ammattilainen saa Shape 50:stä hyvän monitoriparin ja eräänlaisen äänen suurennuslasin hillitympiin ja detaljeja painottaviin hankkeisiin.
Shape 50:n bassotoisto puolestaan on monitorimaisen kontrolloitua, jossain määrin jopa kuivaa, mutta varsinaisia moitteita siitä ei löydy – jos nyt alimman oktaavin lievää voimanpuutetta ei sellaiseksi laske, eikä tulisikaan laskea ottaen huomioon kaiuttimen koon. Lähikenttäkuuntelussa basso on asiallisesti tontillaan, mutta olohuoneessa monitoripari ehdottomasti hyötyy erillisestä subwooferista.
Shape 50 on äänenlaadullisesti tavallaan kelpo yhdistelmä sekä pro- että hifikentän hyviä puolia, vaikka hintaan nähden kilpailijat muodostavatkin sille kovan vastuksen molemmissa leireissä. Lyhyesti muotoiltuna ammattilainen saa Shape 50:stä hyvän monitoriparin ja eräänlaisen äänen suurennuslasin hillitympiin ja detaljeja painottaviin hankkeisiin, kun taas kotikäyttäjälle kaiuttimet tarjoavat silmäniloa, viehättävää ääntä ja vapauksia sijoittelun suhteen. Nämä ovat ehdottomasti hyviä meriittejä.
Mittaustulokset | Aalto-yliopisto
Alarajataajuus (-6 dB): 59 Hz
Suuntaavuusindeksi (100–10000 Hz): 3,6 dB
Lisäviive 1 kHz: 0,29 ms
Vapaakenttä- eli taajuusvasteet kaiuttomassa tilassa suoraan edestä 2,5 metrin etäisyydeltä (punainen), 20 astetta sivussa (sininen), 60 astetta sivussa (vihreä) ja 180 astetta eli kohtisuoraan taakse (syaani).
LF-hyllykorjaimen vaikutus säätöjen ääriasennoissa (–/+6 dB).
Ylipäästösuotimen (Hi-pass filter) vaikutus säädön ääriasennoissa (FR ja 90 Hz).
LMF EQ -säädön vaikutus säädön ääriasennoissa (–3 ja +3 dB).
Lisäviive taajuuden funktiona.
HF-hyllykorjaimen vaikutus (–/+3 dB)
Hyvää ja läheistä sukua
Focalin Shape 50:ssä erottuu hiukan samaa vetovoimaa kuin valmistajan kotikäyttöön suunnitelluissa tuotteissa, joskin sitä parasta ääntä saattaa joutua vähän hakemaan. Toisaalta taas taiten toteutetut säätömahdollisuudet ovat juuri se juttu, millä lähtökohtaisesti hyvistä kaiuttimista voi puristaa vielä astetta parempaa suorituskykyä.
Yleisellä tasolla Shape 50:n toistoa leimaa tietty menevyys ja mukavuus, mistä hyötyy ehkä kuitenkin enemmän peruskuuntelussa äänityön sijaan. Vaikka äänessä on rutkasti analyyttisia ominaisuuksia, tarpeettoman kliiniseksi tai turhan mattapintaiseksi toistoa ei voi sanoa.
Tavallaan Shape 50 onkin hyvä hybridi äänityön edellyttämää tarkkuutta mutta myös musiikin ominaisuudet esiin nostavaa eläväisyyttä.
+ Ulkonäkö ja design | Monipuolisuus | Säätö- ja sijoitusmahdollisuudet | Innostava ääni
– Yläkeskiääni–diskanttipainotus | Portaattomat säätöpotentiometrit
Focal Professional Shape 50
Hinta: 549 € / kpl
Edustaja: Kruunuradio
Lisätietoja: www.focal.com, www.kruunuradio.fi
Mitat (l x k x s): 191 x 312 x 242 mm
Paino: 6,5 kg
Toimintaperiaate: Aktiivinen 2-tie-monitorikaiutin
Vahvistinteho: 6 0W (basso–keskiääni) + 25 W (diskantti)
Ilmoitettu maksimi-SPL: 106 dB
Elementit
-basso–keskiääni: 5" Flax-kartio
-diskantti: 1" alumiini–magnesiumseos
Liitännät: Balansoitu XLR (10 kOhm) & balansoimaton RCA (10 kOhm)
Muuta: Säädettävä ylipäästösuodin, bassonsäätö ±6 dB, keskialueen ja diskantin säätö ±3 dB