Jaakko Eräpuu
Laurie Anderson & Kronos Quartet
Landfall
(Nonesuch Records Inc.)
Lopultakin levyllä
Vuonna 2016 Helsingin juhlaviikoilla koettu mutta jo 2014 taltioitu Laurie Andersonin ja Kronos Quartetin Landfall on nyt sitten julkituotu äänitteenäkin. No, ehkä viive on ollut vain hyvästä, sillä konsertissa hieman etäiseksi jäänyt teos on jäntevöitynyt ja jäsentynyt aivan toisen tason tapaukseksi studioteknisen jälkityöstön keinoin. Joskus näinkin päin ja kenties osittain siksi, että live-vedon visuaalisten elementtien puuttuminen mahdollistaa keskittymisen moniosaisen teoskokonaisuuden musiikillisiin vahvuuksiin.
New Yorkia lokakuussa 2012 runnelleen hirmumyrsky Sandyn aiheuttamia tuhoja ja tuntoja peilaava teos on osiensa nimiä myöten ohjelmallinen kokonaisuus ja niin taitavasti rakennettu, että se on pakko kuunnella kerralla läpi. Tarinan kertoja on toki aiemminkin puheääntään monin eri variaatioin suodattanut Anderson itse, mutta tällä kertaa tarina ja sen dramatiikka painottuvat enemmänkin musiikkiin sekä ääneen kuin puheeseen – jopa radioateljee-tyyppisenä kuulokuvien kavalkadina, josta löytyy myös minimalistisia Reich/Glass-vivahteita.
Jaakko Eräpuu