Jussi Arvio
Stax SRM-D10 -kuulokevahvistin
Kokeilussa Stax SRM-D10 -kuulokevahvistin
Perinteikäs japanilaisvalmistaja Stax tunnetaan elektrostaattisista kuulokkeistaan. Harva kuitenkaan mieltää sen vakiomalleja ja kannettavuutta samaan lauseeseen, mutta nyt sekin onnistuu.
Staxin kuulokkeiden suurehko olemus, pääosin avoin rakenne ja ajaton, joskin kolhon kulmikas muotoilu eivät nekään kilpaile trenditietoisten valmistajien vaihtoehtojen kanssa. Sen sijaan ääni on toiminut referenssinä, johon muita verrataan.
Kaiken kaikkiaan Staxin mallisto on suosinut vakavahenkistä, paikkaan sidottua kuuntelua. Samasta syystä vahvistinyksiköt ovat saaneet olla tiilen painoisia, muotoisia ja kokoisia. Sellaisia, joita ei viitsi aina siirrellä paikasta toiseen.
Muutamasta aiemmasta yrityksestä (esimerkiksi SR-002, SR-003mk2) huolimatta voisi sanoa, että sohvauskottavuuden vastapari eli kannettava katu-uskottavuus on puuttunut. Taannoin synnytetyn SRM-D10:n tarkoitus on muuttaa pölyttyneitä käsityksiä.
Askel tähän päivään
Laitteen hartioilla lepää enemmän vastuuta kuin pienehkö koko paljastaa. Ensinnäkin se on Staxin historian ensimmäinen oikeasti kannettava vahvistin, joka kykenee ajamaan pro-biasoituja malleja, jopa huippumalli SR-009S:ää.
Toiseksi se sisältää laadukkaan da-muuntimen. Xmos-pohjaiseen toteutukseen signaalin saa sisään micro-usb-liitännästä, ja tuettuina ovat dsd128 (5,6 megahertsiä) sekä 384 kilohertsin pcm. Analoginen 3,5 millimetrin otto on mukava lisä, mutta optinen digiotto olisi kuitenkin enemmän tätä päivää.
Kolmanneksi siinä on ladattava litium-ioniakku, jonka kanssa pärjää valmistajan lupauksen mukaan kolmesta neljään tuntiin. Pysyvämpää kuuntelupistettä varten löytyy verkkovirtalähde, joka myös lataa akun. Kaiken kaikkiaan konservatiivisen valmistajan mallistossa SRM-D10 on enemmän kuin pieni askel eteenpäin.
Laitteen hartioilla lepää enemmän vastuuta kuin pienehkö koko paljastaa. Ensinnäkin se on Staxin historian ensimmäinen oikeasti kannettava vahvistin, joka kykenee ajamaan pro-biasoituja malleja, jopa huippumalli SR-009S:ää.
Messuilta kokeiltavaksi
Syksyn HIFI 2018 -messuilla esillä ollut D10 herätti kiinnostukseni. Erityisesti siksi, että siihen oli kytketty malliston keskivaiheilta oma suosikkini SR-L700 (suositushinta 1 650 euroa). Pidän mallista, sillä se muistuttaa ääneltään Sanders 10c -kaiutinta, joka oli viiden vuoden ajan referenssini. Vaikka messuilla onkin vaikea muodostaa kokonaiskuvaa, niin ensivaikutelma oli hyvinkin rohkaiseva.
Niinpä messujen jälkeen pyysin maahantuojalta kokeiltavaksi pakettia, jolla SRM-D10:n (suositushinta 990 euroa) ominaisuuksia voisi testata. Kuulokkeiksi toivoin tutut, jo mainitut SR-L700:t. Niiden lisäksi saapuneesta paketista löytyi uusi, pöytämallinen SRM-D50-kuulokevahvistin–dac (suositushinta 1 390 euroa) vertailua varten.
Vaikka kyseessä ei niinkään ollut kuuloketesti, niin samaan aikaan talosta löytyi Hifiman 400i:t (hinta noin 300 euroa, poistunut malli) sekä testattavaksi saapuneet Hifimanin Shangri-La Juniorit (suositushinta 8 500 euroa). Jos ei muuta, niin jonkinlainen skaala oli siten olemassa.
Yksinkertainen käyttää
SRM-D10 on pienehkö, joka suuntaan turvonneen tupakka-askin kokoinen laite. Painoa sillä on 450 grammaa, joten aivan lilliputista ei ole kyse. Muotoilu on onnistunutta, sillä laitteesta ei törrötä mitään teräviä kulmia tai ulokkeita, jotka takertuisivat vaatteisiin.
Mekaaninen rakenne on laadukas ja jämäkkä. Uritetusta alumiinipinnasta saa hyvän otteen. Valmistajan suurehko tekstilogo paljastaa laatutietoisille laitemerkin. Pieneksi yllätykseksi laitteessa ei ole minkäänlaista näyttöruutua.
Tuotteistaminen on hoidettu hyvin. Virtalähteen mukana seuraa valikoima erilaisia pistokepäitä. Lisäksi yleisimmät tarvittavat kaapelit löytyvät omasta paketistaan ja niin edelleen. Ohje on mukana vain pienenä haitaripaperina. Käyttöliittymä on niin yksinkertainen, että varsinaista ohjekirjaa ei tarvita.
Voimakkuussäätimen rulla on myös virtakytkin. Kiertämällä sitä hieman myötäpäivään laite käynnistyy, kääntämällä takaisin ääriasentoon sammuu. Pieni väriä vaihtava led kertoo perusasiat; vihreä vilkunta ilmaisee, että laite ei saa signaalia. Tasaisesti palaessaan se kertoo kaiken olevan ok. Punaisen valon sammuessa akun lataus on valmis, sen vilkkuessa akku on lopuillaan.
Edessä on ledin ja voimakkuussäätimen lisäksi kuulokkeita varten yksi pro-bias-antoliitäntä. Takapaneelista löytyy pieni kytkin analogisen tai usb-oton valitsemiseksi, jo mainitut liitännät sekä virtalähteen otto. Siinä kaikki.
Puristinen toteutus jätti tilaa toiveillekin. Voimakkuussäätimessä ei ole lukitustoimintoa. Niinpä taskussa ollessa ääni voi säätyä tahtomatta. Nahkainen pussi tekisi kuljettamisesta turvallisempaa. Laite ei myöskään kerro millään tavalla signaalin laadusta, näytetaajuudesta tai akun varaustilasta. Kenties seuraava revisio on näiltä osin fiksumpi.
Suurin ero pöytämalliin verrattuna liittyi basson voimaan ja ulottuvuuteen. Lisäksi SRM-D50 oli ääneltään hieman tiukempi ja kontrolloidumpi. SRM-D10 oli vastaavasti hieman pehmeämpi ja jopa miellyttävämpi.
Lähes lupausten mukainen
Saatuani laitteet latasin ensitöikseni SRM-D10:n akun täyteen. Tämän jälkeen seuraavan viikon aikana kuuntelin useaan otteeseen niin kauan, että akun varaus laski tarpeeksi alas ja kuuntelu oli keskeytettävä. Näin toimien sain akun käyttöajaksi sisätiloissa keskimäärin noin kaksi ja puoli tuntia. Voimakkuussäädin ei koskaan ylittänyt kello 11:n asemaa, kun soitto-ohjelmien äänensäädöt oli ohitettu.
Äänilähteenä käytin Apple MacBook Air -konetta ja soitto-ohjelmana ensisijaisesti Tidalin työpöytäsovellusta. Lupaukset dsd- ja dxd-toistosta testasin vielä Audirvana-ohjelman avulla. Dsd-toisto hoidettiin dop- eli dsd over pcm -muodossa.
Laitteella oli taipumus kuumeta käytössä. Niinpä se ei ole ideaali ratkaisu säilytettäväksi taskussa. Muussa mielessä laite toimi eleettömästi.
Suurin ero pöytämalliin verrattuna liittyi basson voimaan ja ulottuvuuteen. Lisäksi SRM-D50 oli ääneltään hieman tiukempi ja kontrolloidumpi. SRM-D10 oli vastaavasti hieman pehmeämpi ja jopa miellyttävämpi. Saattaa olla, että havainto liittyi vaatimattomampaan resoluutioon tai luultavimmin hieman pyöreään yläpäähän. Puutteista huolimatta pidin D10:stä enemmän.
Jos siirrettävyys ei ole pääosassa, niin SRM-D50 on varsinaisessa hifimielessä himpun verran D-kymppiä oikeaoppisempi vaihtoehto. Lisäksi se vetoaa tunnepuoleen oranssilla vu-mittarillaan ja järeämmällä rakenteellaan.
Uutta kalvosukupolvea edustava Stax SR-L700 on itsessään hyvin neutraali. Sen vähäiset puutteet liittyvät alabasson resoluutioon ja aivan ylimmän kaistan lievään sävyttömyyteen. Näiden havaitseminen edellyttää tosin sen, että rinnalla on näiltä osin selvästi parempaa tarjolla. Kyseessä on joka tapauksessa huippukuuloke.
Viittä vaille valmis vaihtoehto
Toteutuksesta jäi ristiriitainen olo. Toisaalta kyseessä on hieno ja helppokäyttöinen, toisaalta hieman hiomaton ja keskeneräinen tuote.
Vaikka siitä ei nykymuodossaan ole lenkkikaveriksi, niin se tarjoaa kuitenkin maltillisen hintaisen ja joustavan ratkaisun toimistolle, mökille tai staattisempaan vapaa-aikaan. Jo sellaisenaan se laajentaa suosikkiluurien käyttömahdollisuuksia.
Äänenlaadullisesti se tarjoilee palan isompiensa laatua ja enemmän kuin riittävää äänenvoimakkuutta ainakin testatuilla kuulokkeilla. Ilman suoraa vertailulaitetta äänen puutteet jäävät loppujen lopuksi pieniksi.
+ Äänenlaatu varauksin | Hinta | Mekaaninen laatu | Yksinkertainen käyttää
– Akkukesto | Ei digiliitäntöjä usb:n lisäksi | Voimakkuussäätimessä ei lukkoa |
Näytön puute | Kuumenee käytössä