Matti Hermunen
Kokeilussa Estelon YB -kaiuttimet
Virolainen Estelon nousi muutamassa vuodessa kovan tason valmistajaksi. Omaperäinen mutta perusteltu ulkoasu, eksoottiset elementit ja materiaalit sekä moitteeton viimeistely vakuuttavat. Estelonin perustaja Alfred Vassilkov sekä markkinoinnista vastaava tyttärensä Alissa saapuivat syksyn Hifimessuille maahantuonnin aloittamisen kunniaksi.
Matti Hermunen on helsinkiläinen pitkän linjan hifiharrastaja. Hänen musiikinkuuntelunsa painottuu vahvasti ns. klassisen musiikin puolelle. Myös elokuvat ja niiden monikanavaäänentoisto ovat kiinnostuksen kohteita. Nimikkopalstallaan hän testaa intohimonsa kohteena olevia, usein sangen hinnakkaita hifituotteita. Laitearviot perustuvat vankkaan kokemukseen useiden vuosikymmenien ajalta.
Matti Hermunen on helsinkiläinen pitkän linjan hifiharrastaja. Hänen musiikinkuuntelunsa painottuu vahvasti ns. klassisen musiikin puolelle. Myös elokuvat ja niiden monikanavaäänentoisto ovat kiinnostuksen kohteita. Nimikkopalstallaan hän testaa intohimonsa kohteena olevia, usein sangen hinnakkaita hifituotteita. Laitearviot perustuvat vankkaan kokemukseen useiden vuosikymmenien ajalta.
Matti Komulainen kävi vajaa vuosi sitten tutustumassa Esteloniin. Kattava kuvaus valmistajan taustasta, suunnittelufilosofiasta ja mallistosta löytyy Hifimaailman numerosta 8/2017. Kiinnostuneiden kannattaa kaivaa lehti esiin. Nyt kokeiluun saatiin alkupään malli, siro kaunokainen YB.
Estelonin tunnusmerkki on näyttävä muotoilu. Se ei ole itsetarkoitus vaan keino tarjota kaiutinelementeille mahdollisimman eloton alusta sekä auttaa sijoittamaan ne toiston kannalta sopivasti. YB:n kaartuvien muotojen ansiosta samansuuntaisia seisovia aaltoja aiheuttavia seinämiä ei ole. Monimutkaiset rakenteet saadaan syntymään painevalamalla kotelot komposiitista. Estelonin arvokkaimmissa malleissa käytetään Accutonin hintavia keraamisia ja timanttisia elementtejä.
Basso on SEAS:n 8-tuumainen alumiinikartio, ja 5,25 tuuman paperikartiokeskialue sekä tuuman berylliumdiskantti tulevat ScanSpeakilta. Keskialueen kevyen paperikartion resonanssit saadaan paremmin kuriin tekemällä kartioon liimalla jäykistettyjä viiltoja. Elementit ja jakosuotimen arvot sovitetaan yhteen yksilöllisesti mittaamalla.
Bassot on sijoitettu epäsymmetrisesti kotelon sivuille. Koska YB on tarkoitettu toimimaan myös pienemmissä tiloissa, vähennetään heijastuksia sivuseinistä sijoittamalla elementit sisäänpäin. Sisäinen johdotus ja yhdellä ruuvilla kiristettävät liittimet tulevat Kubala-Sosnalta.
YB on yksinkertaisesti kaunis. Kokeilussa olleen parin viimeistely oli hintaa hieman nostava kiiltovalkoinen. Vaihtoehtoina ovat musta, punainen tai samppanja.
Käyttöohjeen mukaan sopiva kuunteluetäisyys on suunnilleen sama kuin kaiuttimien välinen etäisyys. Etäisyys lähimpään heijastavaan pintaan tulisi olla vähintään metri ja kaiutinpään seinään yli puoli metriä, kuitenkin niin, etteivät edellä mainitut etäisyydet ole keskenään samat. Sopivan kuuntelutilan kooksi valmistaja kertoo 16–45 neliömetriä.
Pistetaajuusmittausten ja kuuntelun perusteella YB:t asettuivat hivenen yli kaksi metriä päätyseinästä ja 1,1 metrin päähän oikeasta sivuseinästä. Paras kuunteluetäisyys oli kohtalaisen läheltä, 2,7 metrin päästä, kun kaiuttimien väliä oli 2,2 metriä. Kauempaa kuunnellessa asiat eivät olennaisesti parantuneet. Kaiuttimien suuntaamiseen kannatti nähdä vaivaa, koska sillä oli selvä vaikutus äänikuvan leveyteen ja siihen, kuinka keskelle tai leveälle esiintyjät sijoittuivat.
Helppo
YB:n toistoa leimaa ilmavuus ja miellyttävä läpinäkyvyys. Ääni on poikkeuksellisen avoin, ja musiikki soi uskottavasti kaiuttimien välisessä tilassa niin, että painopiste on hieman kaiuttimien keskilinjasta taaksepäin. Hyvin onnistunut akustinen äänitys ja tekniset kikkailut vievät äänikuvaa tai yksittäisiä ääniä reilusti taaksepäin. Mutta jos miksaus on vedetty pintaan, ei YB sitä muuta.
Korostumaton erottelukyky on YB:n vahvuus, vaikka se ei ole superanalyyttinen. Enemmän kaiutin kertoo, että nyt olisi tällaista kuunneltavaa. Luonteenomaista on enemmän kuunneltavuus kuin monitorimainen kaiken analysointi.
YB:n toistoa leimaa ilmavuus ja miellyttävä läpinäkyvyys. Ääni on poikkeuksellisen avoin, ja musiikki soi uskottavasti kaiuttimien välisessä tilassa niin, että painopiste on hieman kaiuttimien keskilinjasta taaksepäin.
Miellyttävyydellä on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Monilla tallenteilla toisto on tarpeettoman kohteliasta. Esimerkiksi 22-Pistepirkon Elevenin parin ensimmäisen kappaleen tulee soida kaikkea muuta kuin kauniisti. Kerästen ja kumppaneiden musisointiin usein kuuluva karheus jäi matkalle. Sitä vastoin samalla levyllä oleva, kaikin puolin kauniisti tehty Beautiful Morning soi kuin heräisi heinäkuun hellepäivän aamuun.
Kovin tutuksi tulleen Ashkenazyn johtaman Sibeliuksen 4. sinfonian muutamat alkuminuutit soivat cd:n alkuvuosille tyypillisesti. Viulujen viiltävät fortissimot käyvät korviin, ja pasuunakuoron voima tulee syliin. Estelonit toistivat nämä lähes riittävän häijysti. Saman sinfonian neljännessä osassa YB avasi soittajiston tekemiset sekä ksylofonin, kellopelin, klarinetin ja vaskipuhaltimien sävyt erinomaisesti.
Useilla levyillä pianon sävyt toistuivat muuten uskottavina, mutta sen alarekisteri jäi kevyeksi. Kevyesti soivan fortepianon luonne sekä Mozartin aikaisin soittimin pelaavan orkesterin instrumenttien nuhaiset soinnit toistuivat oikean oloisina.
Laulajat Joan Baezista Soile Isokoskeen toimivat hyvin. Baezin Diamonds And Rustin omalaatuisessa äänityksessä hänen äänensä balanssi oli varsin luonnollinen, mutta YB toi selvästi esiin taustalla olevan, soittimien kiliseväksi ja yliheleäksi vedetyn soinnin. Ehkä muusikot ovat olleet kokonaan eri studiossa eri aikaan, tai ehkä äänihenkilö tai tuottaja eivät ole olleet valppaana.
YB pystyy tarvittaessa riemukkaaseen menoon. Nieminen & Litmanen svengasivat esikoislevyllään kuin keväinen hirvi (kokeilkaa vaikkapa Leo Jokela [bailaa Kalastajatorpan pyöreässä salissa vuonna 1969]).
YB ei ole liian kirkas, mutta ylempi alue edellä se menee. Tämän noteerasivat useimmat kuuntelijat, joista tosin kukaan ei kuitenkaan pitänyt tätä pulmana. Jouset ja vasket soivat kirkkaasti muttei korviin käyvästi. Ja yläpään tasapainoa pystyi säätämään kaiuttimen suuntauksella.
Oman lisänsä yleiseen miellyttävyyteen tuo keskialueen lievä vaimeus verrattuna diskanttipäähän. Ei se YB:stä aneemista tehnyt, mutta musiikki olisi kaivannut lisää elävyyttä sekä mehukkuutta. Tämä kuului selvästi vaikkapa selloilla, puhallinsektioilla tai sähkökitaran mureuden loivenemisena. Kyseessä ei sinänsä ole YB:n kovin päälle tunkeva ominaisuus, mutta pitemmän päälle turhan monella levyllä huomaa kaipaavansa edellä mainitulle alueelle lisää sävykkyyttä.
Lisää järeyttä
Kuuntelijat olivat keskenään samaa mieltä YB:n parannuskohdista. Selvin oli toive saada annos jykevyyttä matalan pään toistoon – siitä huolimatta, että bassotoisto on muuten mallikasta. Eräs kävijä totesi sen olevan sähköisellä musiikilla harvinaisen napakkaa. Bassossa on myös mukavasti sävykkyyttä, ja kontran sointi sekä sähköbasson narahtelut välittyivät hyvin. Tosin tömäkäksi vedetty basso-osasto sai kaiuttimen satunnaisesti kumisemaan.
Toisto ulottuu valmistajan mukaan 30 hertsiin, ja pistetaajuuksilla mitattuna 25 hertsiä kuului vielä kohtuullisesti. Käytännössä bassoalueen yleistaso oli kokeilutilassa hieman muuta aluetta kevyempi
Mussorgskyn Näyttelykuvilla (urkuihme Jean Guillou) alimmat jalkiot jäivät piiloon, vaikka muuten YB:t tekivät hyvän urkusoundin. Sama rokkipuolella tai siinä, kun Joan Baezin Brothers in Armsin lopun instrumentaaliosuus menettää osan luonteestaan, koska rumpujen potku ja matalalle vedettyjen sähköurkujen alue jää laimeaksi. Siten reipasta iskua, munaskuihin ulottuvaa vääntöä, transienttien räväkkyyttä ja niiden kaltaista dramaattisuutta voisi olla enemmän.
YB:n toisto on luonteeltaan solakkaa, ja massiiviseen menoon tarvittavaa järeyttä saisi olla enemmän. Musiikkityypistä ja -mausta riippuen tämä saattaa olla useimmille YB:n paras puoli, siinä missä joillekin se on rajoite.
Ääntä ja tyylikkyyttä arvostavalle
Tässä kokeilussa ja tällä laitteistolla YB soi kautta linjan helposti ja korvaystävällisesti. Se toimii vaivattomasti lähes kaikenlaisella musiikilla, vaikka alempi keskialue jää hieman taaemmaksi. YB:n toisto on luonteeltaan solakkaa, ja massiiviseen menoon tarvittavaa järeyttä saisi olla enemmän. Musiikkityypistä ja -mausta riippuen tämä saattaa olla useimmille YB:n paras puoli, siinä missä joillekin se on rajoite.
Kun maahantuojalla on edustuksessaan myös B&O, saattaa hyvinkin olla, että Estelon on pätevä vaihtoehto heille, jotka arvostavat B&O:n muotoilua mutta eivät halua lähteä sille tielle.
Saattaa olla, että YB jäi pieneksi melko isoon kuuntelutilaan, jossa yhtenäistä aluetta on laskutavasta riippuen 60–70 neliömetriä. Tätä tukee sekin, että valmistaja kertoo YB:n olevan tarkoitettu pienempiin tiloihin. Isompaan tarpeeseen mallistossa on runsaasti vaihtoehtoja, joista yhtä kiinnostavaa on tarkoitus kokeilla tuonnempana.
Muotoilu on hieno, samoin viimeistely. YB:n hintaan on tarjolla vaihtoehtoja, mutta ei näin tyylikkäitä.
Toisella korvalla: Mikael Nederström
Miellyttävän tasainen ja sävykäs soundi. Ääni on avoin, tasapainoinen ja melko kirkas olematta kuitenkaan rasittava. Lauluäänet soivat ilmavasti tilassa, ja kitaran näpyttelyissä on sopivasti lämpöä ja ilmaa. Äänikuva on enemmänkin leveällä pensselillä yhtenäiseksi maalattu kuin veitsellä viipaleiksi leikattu. Varsinkin kuivilla studioäänityksillä lempeä ote tuo hiukan eloa mukaan musiikkiin. Metallica soi elävästi ja irtonaisesti. Avara ote musiikkiin toimii muutenkin kuin stereona. Monikanavaisella Bachin Magnificat-levyllä tilantuntu on erinomainen, ja koko takaseinä täyttyy orkesterilla. Sointibalanssi saattaa olla hitusen keskimmäisille taajuuksille kallellaan, mutta tämä ei kuulu selvänä värittymänä vaan enemmänkin ääripäiden liioittelemattomuutena ja lievänä ohuutena joillakin näytteillä.
Kovimmat iskut saavat bassoelementin säröille, joten subbari on kovemmalle luukuttajalle pakkohankinta. Pieni pehmeys ja pyöreys bassopäässä syö kaikkein kovinta terää dynamiikasta, mutta sellaisenaan isku sopii hyvin kaiuttimen äärimmäisyyksiä välttävään luonteeseen. Yläbasso ei ole aivan tasainen, mutta ongelma ei ole suurensuuri. Varsinkaan, koska kaiutin ei luonteensa vuoksi innosta niinkään ylianalyyttiseen otsan rypistelyyn kuin iloiseen musiikin kuunteluun. Pari virhettä on helppo antaa anteeksi, kun toistuvasti mieluummin kuuntelee kappaleen loppuun kuin monitoroi äänityksen sielua. Musiikinkuuntelijan valinta, kuten fraasi kuuluu.
