Grace Davidson
Vivaldi, Handel
Academy of Ancient Music
(Signum Classics)
Monet barokin säveltäjistä olivat myös melodian mestareita. Heistä kaksi on kuitenkin ylitse muiden – Händel ja Vivaldi. He kirjoittivat tarttuvia ja taiturillisia aarioita niin oopperoihin kuin oratorioihin, mutta laulusolistit saavat säteillä kuuntelijaa viihdyttäen myös pienimuotoisemmissa hengellisissä kantaateissa tai moteteissa. Nuoren polven brittisopraano Grace Davidson on esikoislevyllään solistina Händelin kolmessa teoksessa sekä yhdessä Vivaldin motetissa. Orkesterina on maineikas englantilainen Academy of Ancient Music.
Davidsonin ääni on kiinteä ja kuulas, ja hän tulkitsee hänelle läheistä ohjelmistoa taipuisasti ja vaivattomasti. Joko teosten samankaltaisuudesta tai laulajan esitystavasta johtuen levyä kuitenkin hivenen vaivaa lievä yksiulotteisuus. Tuotannossa olisi voinut myös hieman enemmän kiinnittää huomiota äänityksen sointikuvan tasapainoon sikäli, että paikoin lauluosuus kuulostaa kovahkolta ja hieman etualalle painottuvalta. Ehkä laulajalle on laitettu oma mikki liian lähelle tai terävästi suuntaavana. Muuten ihan mukava levy.
Heikki Valsta